sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Veto on pois eikä mikään huvita, vaikka elämässä tapahtuu kivoja uusia asioita. Mietinkin tuossa, tapahtuuko nyt monta isoa uutta asiaa, jotka vievät puhdin pois. Odotan kuitenkin saavani hulluuskohtauksen ja tekeväni tekemättömät jutut taas pois :)
Todellakin isoja asioita on tapahtumassa, ensimmäisenä niistä on uusi työmaa. Odotan sinne menoa, mutta samalla on haikea lähteä vanhasta.
Uusi koti vapautuukin jo kolme kuukautta aikaisemmin ja sotkee kuviomme. Saamme toki antaa sen odottaa meitä sinne vappuun, mutta tiedättehän sen, kun olet pääsemässä vihdoinkin KOTIIN, tahtoisi sinne mennä heti, huoh! Saas nähdä miten käy... Stressiä meinaa pukata ;)
Kolmatta asiaa en vielä paljasta kokonaan, mutta perheemme kasvaa jossakin vaiheessa ainakin yhdellä ellei jopa kahdella ja EN ole raskaana :)
Joulua mietin ja suunnittelen paljon. Valkoinen Joulukuusi odottaa paketissa (allergian vuoksi meille ei voi tuoda sisälle aitoa kuusta...) sekä muutama uusi kranssi. En tohdi kuitenkaan ihan vielä laittaa niitä esille vaikka mieli tekisi... ;)
Tässä kuitenkin RM varjo makkarin pöydällä. Jotenkin niin kesäinen, mutta nuo killuttimet sopivat hyvin myös Jouluun ;)



Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja toivotaan taas lunta! :)

6 kommenttia:

Helena kirjoitti...

No onpa teillä todellakin tapahtumia kerrakseen. Työpaikan vaihto on iso juttu! Onnea uuteen työhön!! Ja tsemppiä alkavalle viikolle :))

Unknown kirjoitti...

No voi harmi, kun olet niin vetopois-fiiliksellä. Ajattele vaikka sitä 6.12. kirpparia, ja mitä kaikkee kivaa siellä on ja Pialla on taas vaikka mitä ihanaa puodissaan.Mua harmittaa todella kun en pääse sinne silloin, mut toisaalta kivahan se on lähteä vähän matkallekin. Olis vaan hyvät ilmat ja aurinkoa, ainut vaatimus.;=) ei sitä paljon tarvia.
Mulla on vähän kanssa ollut kiirusta, peruinkin pari juttua, kun aika ei riitä kaikkeen, olisi kiva laitella vähän kotona paikkoja ja vaikka vähän vaihdella huonekalujen järjestystä ja jumpatakin pitäs..huoh...mut ens viikonloppuna on meidän salilla spinning tapahtuma ja olen jo päättänyt mennä sinne ja olla mooooooonta tuntia ja venytellä lopuksi ja illalla saunaan. Ahhh...tekee hyvää.
Meillä ei ole yhtään täällä vielä ollut lunta, mutta sitäkin voisi kyllä jo tulla.

Mukavaa viikonjatkoa ja tseppiä sulle.
pstt..ihanat husgvarnan jalat ( meinasin kirjoittaa, että singerin, mutt katoin tarkemmin)

Marianne kirjoitti...

Kovasti tsemppiä uuteen työhön, se on jännää aikaa !!
Ihana tuo rm:n varjo..

sarppa kirjoitti...

Työpaikan vaihdos on aina niin jännittävää!Onnea uuteen työhön! :)

Hmm..vai perheenlisäystä.. :)Mitähän se mahtaa olla!:)

Mukavaa viikkoa!

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Kiitos naiset kommenteistanne, piristää sananne :)

Ihme olo on vaikka kaikki on hyvin ja kaikkea mukavaa tapahtuu... Taidan korkata vitamiinipurkin, josko oliskin sen puutos...

Ja kaivoimpas joulukoristeet tänään esiin ;)

Marge kirjoitti...

Voi, kylläpä sinulla/teillä tapahtuukin!:) Oikein paljon onnea uuteen työhösi!!
Välillä täytyy hengähtää ja sitten on taas virtaa ja intoa:)
Tuo lamppu on hieno!:)
Oikein mukavaa viikoloppua!:)