perjantai 13. huhtikuuta 2012

Arrrrrrwonta + jotain ihan muuta




Huomenna on suuri päivä! POIKA muuttaa meille :) Tuota päivää olemme odottaneet kaksi kuukautta... Aika on välillä ollut todella pitkää ja asiat junnanneet paikoillaan. Nyt loppuhuipennus oli todellinen huipennus; keskiviikkona sosiaalityöntekijä teki päätöksen sijaispaikan muutoksesta ja kysyi meiltä perjantai vai lauantai??? No lauantai, että saamme huoneen valmiiksi... Nytkin kirjoitan kädet maalissa tätä ;)
Päätimme miehen kanssa ettemme remontoi huonetta ennen kuin tiedämme varmaksi koska lapsi tulee ja tuleeko tämä lapsi vai joskus joku muu, kaikki kun tuntui todella sekavalta ja epävarmalta pitkän aikaa. Nyt sitten tuli kiire... Kalusteetkin pitää hankkia... Aikaahan on vielä monta tuntia, heh!
Poika kuuli muutosta myös silloin keskiviikkona ja pakkasi kuulemma heti tavaransa ;) Ihanaa, että on tulossa mielellään meille <3
Torstain ja perjantain olen ollut aikas lailla puhelimessa, välillä toisessa kädessä kalenteri ja välillä maalisuti, aikas taiteilua ollut, mutta onneksi ollut vapaapäiviä. Huone tarvitsee vielä lattiamaalin ja seiniin toisen maalikerroksen... Voiton puolella siis, kai!? Pohjatyöt kun ovat aina niin aikaavieviä ja varsinkin tällaisessa vanhassa talossa.
Ja eihän tässä vielä kaikki... Tänään saapui ensimmäinen tavarakuorma pihaan :) ensiviikolla tulee lisää. Niistä sitten myöhemmin, mutta tässä pieni muistutus, että sekin puoli edistyy :)
Sain myös ihanan kutsun johon vastasin myöntävästi, sen aika on loppukesästä ja siitä tulette kuulemaan varmasti monesta eri suunnasta! Aina pitää olla joku yllätys, tässä siis sellainen ;)
Mutta mutta...
Se ARVONTA! Palkinto on kuvassa, sitä voit tavoitella kommentoimalla tähän postaukseen ihan mitä ikinä tahdot, sillä saat yhden arvan. Jos tahdot toisen arvan, saat sen olemalla lukija tai liittymällä lukijaksi. Mainitse kommentissa monellako arvalla osallistut. Ja anonyymit, muistakaa laittaa nimimerkki!!
Arvonta suoritetaan ensi perjantaina 20. päivä illalla.
Nyt maalaamaan... Ihanaa viikonloppua teillekkin ihanaiset <3

54 kommenttia:

ensu kirjoitti...

Onneksi olkoon. Elätte varmaan jänniä aikoja.
Onko tuo kirja mikä alimmaisena on, PITSIKIRJA? Tai siis, sehän se nähtävästi on. Olen selaillut tuota kirjaa ja se todellakin tuo lupauksensa mukaisesti modernia särmää perinteiseen käsityömuotoon. Olen ihan ehdottomasti arvonnassa mukana !

Liisa kirjoitti...

Moi Krista! Ihanaa ihanaa ihanaa!!! Onnea!
Tosi hienoja uutisia, kaikki! Ja kyllä se huonekin vielä tulee valmiiksi, en epäile sitä hetkeäkään ;)
Kaikkea hyvää teille, paljon voimiakin, niitäkin varmasti tulette tarvitsemaan, olen kuitenkin myös Pojan puolesta onnellinen, sillä hän saa ihan varmasti hyvä kodin teiltä, rakastavan ja huolehtivan <3
Iso halaus ystäväni :)

Liisa kirjoitti...

Hyvä minä, unohdin kokonaan, että arvontaakin oli ilmassa, hih ;) Kahdella mukaan siis!

Rose-Marie kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana. Löysin blogisi tänään ja liityin lukijaksesi. Ilokseni huomasin omistavani uusimman koti&keittiö -lehden sekä kodin kuvalehden. Niitä siis selailemaan :) Ihana blogi Sinulla.

aiai kirjoitti...

Oi että! Onnea! Ja toki olen mukana arvonnassa kahdella arvalla!

Elviiran Kammari kirjoitti...

Moikka, arvonnassa mukana yhdellä arvalla. Ihanaa että "poika-asia" järjestyi vihdonkin. Mieluusti ottaisin 40 vee synttärilahjana 20.4 vastaan arvonnan voiton..Tampereelle tullaan huomenaamulla pelaan vähä hokia !!

Tiina kirjoitti...

Olen itsekin joskus miettinyt tuollaista kodin tarjoamista, hienoa että teillä asia etenee! Kahdella arvalla mukana arvonnassa :)

Mmilya2 kirjoitti...

onneksi olkoon! :)
kahdella arvalla mukana.

Sarkka kirjoitti...

Onnittelut! Elämä näyttää löytävän polkunsa. Arvontaan kahdella mukaan.

Ainosofia kirjoitti...

Onnittelut ja todella upeaa kun saatte uuden asukkaan. Ja "poika" saa hyvän kodin. Todella hienoa <3

Mukana kahdella arvalla arvonnassasi.

tiiti66 kirjoitti...

Ihanaa! Ja huone kyllä valmistuu varmasti.
Ihana on myös kokonaisuus jonka olet arvontaan kerännyt. Erityisesti minuakin houkuttaa tuo kirja. Olen arvonnassa mukana kahdella arvalla.

Heidi kirjoitti...

Vitsit kun kuulostaa jännältä elämänvaiheelta! :) Tsemppiä kaikille osapuolille. Ja ihanaa viikonloppua teille! :)

Arvonnassa olen mukana kahdella arvalla :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!
Ihanassa arvonnassa mukana yhdellä arvalla.

Mukavaa viikonloppua!

Minna P.

Maanvaiva kirjoitti...

Vitsit miten jännittäviä aikoja siellä eletään :)
Oikein paljon onnea uudelle perheelle! <3

Osallistun kahdella!

Tepa kirjoitti...

Oi, onnea täältäki koko perheelle! :)
Kahdella mukana :)

Sally kirjoitti...

Onnea koko perheelle!

Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa ihanaa palkintoa ;)

Tuija kirjoitti...

Onnittelut ihanists perheuutisista <3

Arvontaan osallistun kahdella arvalla.

-Tuija-

Ansku kirjoitti...

Aivan ensiksi onnittelut uudesta perheenjäsenestä, pojalle se on varmasti suuri asia elämässä. Kerrot varmasti meille kuulumisia, kuinka yhteiselo alkaa.

Ja 2 arvalla mukana!

Anonyymi kirjoitti...

Olette rohkeita ja empaattisia ihmisiä, kun olette tarjonneet sijaiskotia sitä tarvitseville. Onnea tulevaan ja jaksamista.
Arvalla mukana ihanassa arvonnassa.
-SHKV-

anne kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa ihanaa palkintoa.
Tsemppiä ja voimia teille arvokkaaseen työhön sijaisvanhempina! ♥
Anne

Villa Brickyard kirjoitti...

Ihana arvonta ja palkinto, tuota on lähdettävä tavoittelemaan 2 arvalla. Ps. minullakin on arvonta, joko olet osallistunut? Jännät ajat on teillä meneillään :) Tsemppiä sinne!

Katja kirjoitti...

Ihania ja jännittäviä asioita teillä tapahtumassa, onnea! Arvonnassa olen mukana kahdella arvalla.

Tytti kirjoitti...

Onnea teidän perheelle!mukana yhdellä arvalla

pikkunuttuja kirjoitti...

Onnea kovasti teille kaikille, ihana juttu voida tarjota rakastava koti pojalle !
kahdella arvalla mukana, jospas onni suosisi :)
ihanaa viikonloppua!

Unknown kirjoitti...

Onneksi olkoon - ihan kaikesta. Teillä tuntuu sattuvan ja tapatuman vaikenmoista positiivista, ja ihana niin. Onnea uudesta perheenjäsenestä, jäämme innolla odottamaan huonekuvia, ja niin, niitä yllätysasioita.

Arvonnassa mukana kahdella arvalla.

Marielisa kirjoitti...

Ihana lukea tällaisia uutisia, rutkasti onnea teille kaikille! :)

Mielelläni olen mukana arvonnassa kahden lipukkeen voimin.

Iloa & valoa viikonloppuunne!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea iloisesta perheuutisesta. Onnellisia ja riemukkaita hetkiä koko perheelle.

Kahdella arvalla onnea tavoittelemassa.

T: Sarkku

Mervi kirjoitti...

Onnea teille! Tosi hieno jutttu. Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

Tilda kirjoitti...

kahdella arvalla mukana arvonnassa!Ihana uutinen,että teillä asiat etenevät :)

Vekarus kirjoitti...

ONNEA! Voi miten jännittävää aikaa teillä eletään!

Lukija kahdella arvalla mukana.

ahle kirjoitti...

Toivottavasti päivä on mennyt hyvin ja huone valmistunut.

Mukavaa, että tohinan keskellä järjestät vielä arvonnan meidän lukijoiden iloksi. Ja millaisen vielä!! Näyttää huikean kiinnostavalta kokonaisuudelta, olen arvalla mukana. TOivottavasti onnekkaalla sellaisella.

Elina kirjoitti...

Onnea tulevaan!!!! Kahdella arvalla mukana...

Katsula kirjoitti...

Hienoa että asiat ratkesivat kuitenkin oikeaan suuntaan :) Tsemppiä uuden perheenjäsenen kanssa!

Kahdella arvalla mukana.

Unknown kirjoitti...

Olen niin onnellinen teitin puolesta mutta enemmän kuitenkin pojan puolesta!Pitäkää hyvä huoli! Mukana 2 arvalla

K kirjoitti...

Ihana uutinen!
Kahdella arvalla lähden onneani koettamaan.
-k-

Mira kirjoitti...

jännittäviä päiviä teillä siellä ja hienoa työtä teette! mukavaa tulevaa viikkoa! ja osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

Willa Wanillan Mirjami kirjoitti...

Onnea teille Pojasta! Kaikkea hyvää koko perheelle. Niin ja kahdella arvalla mukana! :) willa wanillan rouva :)

Sanna kirjoitti...

Oikein paljon Onnea! <3 Ihanat muutoksen tuulet siis puhaltaa. :)
Kahdella arvalla osallistun :)

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Voi miten mahtavaa!! ONNEA ihan hirjuisen paljon!!♥♥
Kahdella arvalla mukana arvonnassa:)

Henna73 kirjoitti...

Superonnittelut!

Yhdellä arvalla mukana

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Löysin vasta blogisi, lehtijutun myötä -teillä näyttää vallan ihanalta :) Onnea kaikelle uudelle<3 Ja yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan1! t:Reetta<3

Unknown kirjoitti...

Hei Krista!
voi, että teillä on kaikkea mukavaa nyt keväällä tiedossa. Kyllä olet energinen<3
Kahdella arvalla mukaan arvontaan.Psttt.mullakin on arvonta, jos haluat kipaise osallistumaan.
Mukavaa viikon jatkoa sulle ja perheellesi.

lentoemo kirjoitti...

Onnittelut minunkin puolestani. Todella houkuttavan näköisen kokonaisuuden olet kyllä arvontaan kerännyt. Tavoittelen sitä kahdella arvalla, liityin myös lukijaksi.

Peurankello kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana :) Voimia ja iloa uuteen elämäntilanteeseen!

nikoladeus kirjoitti...

Onnittelut asioiden lutviutumisesta. Ilmoittaudun myös arvontaan mukaan, yhdellä arvalla.

kaius kirjoitti...

Joskus on pitkiäkin aikoja seesteisen rauhallista ja sitten tapahtuu kun alkaa tapahtua. Mukavaa, että on oikea iloisten asioiden suma.
Ilmoitan itseni mukaan arvontaan, kivan kokonaisuuden olen kerännyt voitoksi.

Ulla kirjoitti...

Mukavaa, että asiat lutviutuvat... Näinhän se menee, pitkään aikaan ei tapahdu mitään ja sitten tulee kuin saavista kaataen. Ihanaa, että on kaltaisianne ihmisiä! kahdella arvalla mukana!

Piitu kirjoitti...

Onnea onnea! Kiva lukea näitä sijaisperhe-juttuja! :)

Kahdella arvalla mukana :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Osallistun arvontaan yhdellä arvalla :) Ja onnea perheenlisäyksestä!

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
ja onnea uudesta tulokkaasta! Meillä on ollut samansuuntaiset suunnitelmat, mutta vielä emme ole päässeet yhtä pitkälle kuin te.

- Riia

Minttu kirjoitti...

Onnea uudesta perheenjäsenestä!
Osallistun kahdella arvalla kivaan arvontaan!

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Onnea, muutoksen tuulet tuntuvat nyt puhaltavan teillä.
Pientä jännitystäkin varmasti myös ilmassa myös meillä, kun odottelemme yllätystäsi!
Mukana kahdella arvalla.

AnniK kirjoitti...

Mukana arvonnassa!
Onnea ja jaksamista uuden edessä.

Aseman laidalla kirjoitti...

Teillä eletään jännittäviä ja varmasti ihania aikoja!

Onnea sylin täydeltä kaikille osapuolille !

Kokeillaan arpaonnea 2 arvalla.