keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Se on NORO!

Tulipas pakollinen tauko bloggailuun...
Perjantaina lähdimme pahaa aavistamatta kylään 200km päähän ihanien Ikean lihapulla-annosten ja Loviisan Aitan kautta. Ja siellä kaukana kotoa se sitten alkoi, vaikkei sitä vielä tiedetty....
Pienin oksensi ja ripuloi heti vierailun alkajaisiksi, onneksi kyläperheessämme on normaalia enemmän lapsia, joten eivät heittäneet meitä mäelle vaan vierailimme loppuun saakka :) Kotiin pääsimme kuivin vaattein ja kaikki oli ns. mallillaan.
No mutta, mitäs sitten sattuikaan...
Tämä äippä kun käy kerran vuoteen ulkona ja olinkin sitten lipun hommannut lauantaille Idikseen Lauri Tähkää katsomaan, niin millaista oli äipän poissaollessa kotona; isukki ja keskimmäinen oksentavat ja pienin ripuloi.
Siitähän se riemu sitten repesi, sunnuntaina alkoi itsellä tauti jyllätä ja ma sitten viimeisenä kuopus tuli koulusta kesken pois.
Noroviirushan se meihin iski. Nyt on kotia desinfioitu, pesty kaikki minkä irti saa ja jäädään odottelemaan seuraavaa tautia. Koskaan ennen emme ole olleet yhtäaikaa kipeinä ja kyllä oli kamalaa.

Tässäpä siis meidän tunnelmia viimeiseltä 5 päivältä...

Viimeinenkin oksennettu matto on tänään saatu pestyä, lääkkeet on laitettu takaisin kaappiin ja kloriittia ostettu uusi pullo edellisen loppuessa melkein kesken!

Kun juomat alkoivat pysyä sisällä, sitä juotiin isoista kupeista....


.... kannu kaupalla....






2 kommenttia:

SeriL kirjoitti...

Yök, oksutauti on kamalaa... :( Onneksi "tilanne" ohi tällä kertaa. Ja aurinkokin paistaa :D

Krista kirjoitti...

Juu kyllä oli KAMALAA, tuli pakollinen puhdistuskuuri... Vieläkin välillä ihme olo, mutta aurinko parantaa sen ;)