tiistai 5. huhtikuuta 2011

Tomaatti-vuohenjuusto, namnam!




Oli ihan pakko kokeilla tänään heti uusimmassa Pirkka-lehdessä ollutta. Ja eikun suosittelemaan... Joka vaan pitää vuohenjuustosta (ei tartte tykätä niinkuin minä, että "raakana" syö koko paketillisen heti..) niin kokeilkaa ihmeessä!

Saimme viestiä tänään sosiaalityöntekijältämme, että ilmoitamme heti, kun olemme muuttaneet ja asettuneet, että saadaan lapsiasia eteenpäin. Ihanaa huomata, että olemme "valittuja" heti, nythän tämä "viivästys" johtuu meistä.
Ihana oli saada takaisin kotitehtävät joita teimme koulutuksen aikana paljon. Niitä oli nyt jo mukava lukea mitä silloin heti alussa oli miettinyt. Saatika sitten, kun olemme lapsen saaneet ja elämä asettunut omiin uomiinsa.
Onneksi emme ole tämän asian kanssa yksin, keskimmäisen lapsemme kummeilla on kuusi sijoitettua lasta. Heiltä jos keltä saamme vertaistukea jos sitä tarvitsemme. Ja muutaman ihana blogin olen löytänyt, joissa on sijaisperhe taustalla. Heidän kuulumisiaan on ollut mahtava lukea!
Minulla on käynyt tuuri tämän asian kanssa myös tuolla uudessa työpaikassa. Viime yönä lähiesimiehen kanssa asiasta keskusteltiin ja hän suorastaan kannusti pitämään vanhempainvapaata/vuorotteluvapaata/virkavapaata. Jos jossain kohtaa tahdon osittaiselle hoitovapaalle, vuorotyön haittakorvauksia en menettäisi, ainoastaan peruspalkka tippuisi 75%. Olin oikeasti aivan WAU! Edellisessä työpaikassa ei työntekijän ansioit kiinnostaneet ketään, kun Elohiirestä kyselin osittaista hoitovapaata, sain vastauksen, että kyllä se sopii, teet ma-to töitä aamuvuorot... Eihän sellaiselle voinut jäädä, ruokarahat olis jääneet aikas vähälle silloin... ;)

Nyt pala "kakkua" ja pehkuihin!

Ensi viikolla laittelen kuvia Sisustajan Taivaan markkinoille/kirppikselle tulevista tavaroista. Inventaario alkaa huomenna täällä kodissa ja alkuviikosta uudessa kodissa, palataan :)

7 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Todella mahtavaa, kun on noin ihana esimies ja hyvä työnantaja, joka kannustaa ja tuntuu ajattelevan Sinunkin parastasi :)

Kiva, kun laitoit ajatuksiasi tuosta sijaisvanhemmuusasiasta muutenkin... Todella ihanaa, että teillä on noin lähellä kokemusta ja vertaistukea!

Jos jaksat ja ehdit joskus, niin laitapas minulle reseptiä (tai linkki, jos löytyy netistä), niin pääsen minäkin kokeilemaan namnam-kakkua, näyttää niin ihanalle että tuli jo vesi kielelle! Tai voinhan mä kyllä googlettaa itsekin Pirkkareseptin varmaan...

Sydän verta vuotaen katsastan sitten ensi viikolla kirppistarjontaasi... nyyh, kun tulen vasta kuukautta myöhemmin Suomeen taas :(

Mukavaa loppuviikkoa Krista!

Tuija kirjoitti...

Kyllä hyvät esimiehet on kullan arvoisia! Kaikilla ei ole sydän paikallaan, mutta hänellä onneksesi on.Ja asennetta.<3

No hui, sittenhän minun pitää jo tulla tutkailemaan, mitä aiot myydä siellä. Laittaa lappua päälle, että Tuijalle...:)

Mukavaa viikon jatkoa Krista!

Katsula kirjoitti...

Hei!

Herkullisen näköinen kakku, harmi että minun mies jääräpäisesti kieltäytyy tykkäämästä vuohenjuustosta. Itse voisin syödä sitä vaikka kuinka paljon.

Teillähän asiat sujuu loistavasti : ) Ihana esimies sinulla. Mulla lähin esimies (nainen) ymmärsi hyvin haluni jäädä vapaalle, mutta seuraava asteikossa (mies) ei sitten ymmärtänytkään... No onneksi sekin asia järjestyi.

Onko teillä jotain ikätoiveita lapselle vai tuleeko "automaattisesti" elohiirtä nuorempi?

Ihana että teillä on vertaistukea lähellä. Sitä tarvii ainakin alussa vaikkei mitään ongelmia oliskaan. Kiitos kehuista jos blogini on yksi niistä joita on ollut kiva lukea : )

Mukavaa loppuviikkoa!

-Katsula-

ps. Oikeasti uskon että meidänkin asiat järjestyy hyvin ja saan edelleen olla Kirpun kanssa kotona.

Krista kirjoitti...

Liisa: Kyllä on kullanarvoisi nuo ymmärtävät esimiehet! Ja harvassa. Ja varsinkin valtiolla... Mutta nyt on käynyt tuuri!
Laitan sulle reseptin tulemaan :) Se on todella NAMNAM!
Seuraavaksi sun pitää ottaa nokka kohti koto-Suomea kun Pia järkkää seuraavat markkinat, joudut meneen rekalla takaisin ;)

Tuija: Hyviä ja ymmärtäviä esimiehiä on harvassa, luulin niiden jo kuolleen sukupuuttoon.. ;) Ei vaiskaan, yleensä kaikkien asioiden järkkääminen vaan ollut hankalaa. Tuuppas kurkkaan ens viikolla tarjontaa ja jos löytyy kivaa niin eikun lappua päälle ;)

Katsula: Tuo vuohenjuusto on mun suuri herkku. Siinä, kun joku ostaa karkkia, minä vuohenjuustoa...
Meillä on ikätoive, 3-10v. Tahdomme Elohiirtä vanhemman, antaa Elohiiren olla se perheen vauva. Tietenkään nuoremmatkaan ei ole poissuljettuja, katsotaan sitten mitä tarjotaan. Kyllä varmasti tuo vertaistuki tulee olemaan tärkeä, vaikkei ongelmia olisikaan, onneksi sitä on lähellä.
Ja kyllä, sinun blogisi on yksi mainituista ihanista :)

SeriL kirjoitti...

Hei Krista!

Kylläpä teillä tapahtuukin suuria mullistuksia. En ole hetkeen ehtinyt lukemaan blogiasi, mutta nyt istuin pitkän tovin ja luin kaiken, mistä olin paitsi jäänyt.

Miulla ei ole kokemuksia sijaisvanhemmuudesta, eli en tunne edes ketään, jonka perheessä näin olisi. Mutta mielestäni on todella upeaa, että olette näin päättäneet ja todellakin siulla on ihana esimies, joka ajattelee ja toimii noin :D Ihanaa :DDDD

Toivotan oikein mukavaa kevään jatkoa ja innolla odottelen kuvia uudesta kodistanne ja kaikesta muustakin. Aapolta mopsi-suukkoja myös Sulolle ja Niilolle (meniköhän nimet nyt oikein?) :D

Krista kirjoitti...

SeriL: Ihana kuulla sinusta! Kävinkin teillä äsken ja ihailin varsinkin Aapoa, voi lutuista :)

Tsemppiä tulevaan!

Reissuja ja romantiikkaa kirjoitti...

Itsekkin katselin tuota samaista reseptiä Pirkkalehdessä, pelkäsin vaan, että onko liian vuohenjuustoinen, mutta ei ilmeisesti oo ?? Pittääpä kokeilla. Näkymisiin kirppiksellä !!