sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Selviytyjät

Viikko sitten olisin kirjoittanut toisin jos vaan olisin jaksanut. Yli kaksi viikkoa meidän perhe on sairastanut. Ensin puolet oksensi, toinen puolikas poti flunssaa, sitten vaihdettiin tauteja.
Nyt olen enää minä joka niistän ja niistän ja ihmettelen mistä tätä räkää oikein riittää, huoh!
Mutta näistäkin taas selvittiin!!! Olipas pitkät viikot...

Olen minä käynyt lukemassa teidän muiden blogeja ja ihastelemassa teidän kevät-energiaa ja odottanut milloin pääsen upottamaan kädet tekemättömiin projekteihin :)
Olen saanut lähestulkoon kaikki ylimääräiset tavarat myytyä ja uusia projekteja alkaa siis pikkuhiljaa tulla ajankohtaiseksi. Ihanaa on taas kun on enemmän tilaa, kohta huomaan olevani taas tavarapaljouden keskellä sillä hamsteri luonteelleenihan en voi mitään ;)

Ennen sairastumista löysin yhden jemman jonka olin unohtanut täysin. Olin varmaan laittanut nämä varmaan talteen, jossa muistan niiden olevan! Käykö muille koskaan näin vai olenko minä ainoa joka jemmaan itseltäni tahattomasti tavaroita ;)
Ihanat patinoituneet lusikat, joista osa edesmenneen mummini omia ja osa hänen minulle keräämiä, yhdessä vilahtaa minun nimeni kaiverrettuna :)

Mukavaa ensi viikkoa ystävät ja pysykää terveinä!



7 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Hamstraaja täälläkin ja kätköjä olen tänäänkin löytänyt, mutta vielä on joitain juttuja kadoksissa...

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Aseman laidalla kirjoitti...

Sama hamstraustauti se on täälläkin ;D Sehän se kauheinta olisi, jos mistään ei raaskisi luopuaa ja uutta vaan ostaisi lisäksi *heh*

Onneksi teidän flunssat ym. jo helpottavat, kamalia tauteja nykyään molemmat...huh!

Aurinkoa tulevaan viikkoon ♥

Tuija kirjoitti...

toivottavasti taudit on jo selätetty ja kunto kohenemaan päin. Tuommoisten tautien jälkeen kestää kyllä oma aikansa, ennen kuin siitä on ihan parhaassa iskussa, varsinkin oksutauti on rankka.
Itse viime keväänä paljon tavaraa myyneenä, voin kertoa, että kyllä sitä alkaa hamstraamaan ihan samalla mitalla uutta tavaraa, kun on hamsteri niin on hamsteri, minkäs luonteelleen voi, jos jotain kaunista näkee, niin onhan se saatava.
Oletko mukana keväällä kirppistapahtumassa Tampereella?

Sanna Uusitalo kirjoitti...

Meidän perheessä on kans podettu oksennustautia, käyden jokaisen perheenjäsenen läpi! Se vie kyllä niin voimat!

Kauniita tuollaiset ajan patinoimat lusikat, hyvä löytö!

Irmastiina kirjoitti...

Tämä tämän talven flunssa näyttää olevan tosi sitkeää sorttia...itsellä viides viikko menossa ja vieläkin ihan kauhea hevoyskä...:(

Minä juuri yksi päivä tässä mietin, että taidan ottaa laatikon ja pistää osan tuikki "tärkeitä" tavaroita hetkeksi varastoon...miten niitä aina kertyykin niin valtavasti....vielä en ole niistä valmis kokonaan luopumaan...:)

Liisa kirjoitti...

ai käykö koskaan niin? kysytkin vielä... jatkuvasti mietin, että minne minne... ärsyttävintä on se kun tietää että on jemmannut varmaan paikkaan eikä muista kuollakseenkaan että minne, saati löydä sitä jemma nimistä paikkaa...
iloista sen sijaan on se, kun joskus löytää jotain kivaa, mitä on jemmannut, eikä edes muista, että on jemmannut saati, että omistaa jotain sellaista! näinkin kävi meitsille ihan vasta viikko, pari sitten! :)
onneksi ootte taltuttaneet taudit pikku hiljaa...tänä talvena on räkätauti ollut vissiin tooosi sitkeä, itse ihmettelin samaa (siis sitä rään määrää) helmikuussa...
ihania lusikoita löysit, mullakin on mummon vanhoja lusikoita kipollinen tallessa :)
ollaan kuulolla ja hei, se muumimaailma ja sieltä teille -idea on tosi hyvä, suunnitellaan niin!

Liisa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.