torstai 20. kesäkuuta 2013

Paljastan ison asian nyt...

Meille tulee vauva <3

Tänään kävimme rakenneultrassa, kaikki oli hyvin, pienokaisella oli painoa 413g, viikkoja on nyt 21+1. Laskettu aika 30.10 pysyi ennallaan. Sukupuoli selvisi ja se paljastuu kuvista ;)
Olin päättänyt etten osta ennen rakenneultraa mitään, pidin lupaukseni ja kävin sitten kassillisen pikkuvaatteita ostamassa ultran jälkeen ;)

Tämä raskaus on ollut vaikea. Migreeni vaivaa päivittäin, apua siihen ei löydy. Ensi viikolla menen neurologille asian vuoksi. Jos yritän olla reipas ja tehdä kotitöitä, alkaa supistella... Pelkkä rappujen nousu aiheuttaa hengenahdistusta ja vatsan pingottumisen. Autoilu on ihan tuskaa! Ja kruunuksi olen saanut selkäkivun, joka haittaa jo nukkumista. 

Palkinto tulee kuitenkin olemaan niin huikea, että hammasta purren yritän myös nauttia niistä ihanista pienistä potkuista joita satelee usein :) Kasvavaa vatsaa on ihana silitellä ja haaveilla tulevasta :) Ja nyt voin alkaa pikkuhiljaa ostelemaan pikkutavaroita ja vaatteita, onneksi on netti, kuluu aika sängynpohjalla nopeammin!

Ihanaa on myös huomata kuinka isommat lapset käyvät vuorotellen hiplaamassa ostamiani pikkuvaatteita ja katselemassa ultrakuvia <3



Ihanaa Juhannusta kaikille! 


23 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi miten iloinen paljastus. Onnea♥

Aseman laidalla kirjoitti...

Sylin täydeltä onnea koko perheelle ♥

Koo:) kirjoitti...

Onnea tulevasta pienestä perheenlisästä :)

Jaana kirjoitti...

Onnea paljon:)

Ansku kirjoitti...

Oi mikä uutinen...onnellista odotusta! Toivottavasti vaivat helpottaisivat ja saisit nauttia loppu raskaudesta ilman kipuja <3

Mervi kirjoitti...

Ihana uutinen! :) Onnea koko perheelle.

Kesäkukka kirjoitti...

Onnea, Onnea!

Tytti kirjoitti...

Onnea perheenlisäyksen johdosta

Nuppu Home kirjoitti...

Kiva kun paljastat meillekin, olo on itselläsikin varmasti nyt parempi, kun sait kerrotuksi. Valtavan paljon onnea teille odotukseenne!

Vekarus kirjoitti...

Onnea ja voimia!

Katsula kirjoitti...

Ihanaa!

Onnea koko perheelle :)

Linda kirjoitti...

Ihana uutinen! Paljon onnea :)

Carita kirjoitti...

MAHTAVIA UUTISIA Siis ihanaaaaa <3 onnittelut!

Pepi kirjoitti...

Isot onnittelut :D

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

KIITOS kaikille tasapuolisesti! :) Tämä perhe on onnesta soikeana ja odottaa vauvaa malttamattomana <3

Sisustus COCO kirjoitti...

Ihanaa -onnittelut koko perheelle ja mukavaa juhannusta

t.Sanna

Tuire kirjoitti...

Paljon onnea! Toivottavasti loppuraskaus on helpompi.

Vanilja kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Vanilja kirjoitti...

Paljon onnea teille :)

Iida Emilia kirjoitti...

Oi, mitä ihania vauvantuoksuisia uutisia <3 Tuhannesti onnea, ja jaksuja raskauden haittapuolien kanssa ;) Toivotaan, että olot helpottaa pian!

Johanna kirjoitti...

Onneksi olkoon, vauva uutiset ovat aina ihania! Toivottavasti se olokin siitä helpottuu ja pääset nauttimaan tuosta siunatusta tilasta täysin ottein.

Katariina kirjoitti...

Paljon onnea!!

Maria kirjoitti...

Oikein paljon onnea! Voimia loppuraskauteen! :)