keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Ennen ja jälkeen

Tulin pikaisesti näyttämään mitä eilisistä tuunauksista tuli. Tässä siis lähtötilanne.

Ja tässä tilanne nyt!


Olen tyytyväinen, vielä kun sais kaapin seinälle. Ja hei, jos jonkun nurkissa on tuollaisia tuoleja kaksi ylimääräistä, otappa sähköpostilla yhteys, olisin enemmän kuin kiinnostunut :)
Palataan ;)


tiistai 28. syyskuuta 2010

Tulevaa...

Tervehdys taas piiiitkästä aikaa. Monena päivänä on ollut jo mielessä räpsiä kuvia ja kirjoittaa kuulumisia, mutta yksinkertaisesi vapaat menee vauhdilla. On omaa liikuntaharrastusta, pojan jääkiekkoa ja tytön zumpaa. Siinä sivussa vielä järjestyy aikaa nuorimmaiselle ja kotitöille. Miestäkin kerkiän joskus jututtaa :) Onneksi kerkiän teidän muiden postauksia lukea joka päivä!
Meille on tulossa vauhdikas Lokakuu. Niistä myöhemmin, mutta isoja ja jännittäviä juttuja on tapahtumassa. Yksi elämäämme mullistuttavista asioista alkoi jo viime viikonloppuna, mutta on niin suuri asia, että tahdon kertoa kun on kerrottavaa. Mutta jos minua ei täällä näy, on syy näissä myöhemmin paljastettavissa asioissa... ;) Sen verran voin paljastaa, että yksi näistä asioista liittyy myös sisutamiseen ;) YLLÄTYS!

Jeannen Jul - kirja on kaivettu esiin ja selailu iltaisin alkaa. Jotenkin sitä alkaa miettiä enemmän vaan Joulua.Voi miten mukava olisi olla jo uudessa paikassa Jouluna, mutta ei... Sitten seuraavana :) (tämä on sitä pakkopositiivista ajattelua)
Äiti oli poiminut kaunistuksia vaaseihin

Kodinhoitohuoneen uusimpia tuunauksia


Ja odottavia isompia tuunauksia + huutiksesta eilen huusin puusohvan, joka vaatii maalinpoiston ja maaluksen, sunnuntaina pitäisi se sitten noutaa. Jos saisin nämä valmiiksi ennen sitä... (antaisko joku osan tunneistaan mulle...)


Eikun hommiin ja mukavaa loppuviikkoa kaikille! Täällä aurinko pilkahtelee ja ilma on ihanan kirpsakka :)


sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Sisustusmarkkinat tänään

Ensinnäkin suuri Kiitos Sisustajan Taivaan Pialle päivästä!
Tänään oli siis Sisustusmarkkinat/kirppis Pian puodilla Espoossa. Ilma suosi meitä ainakin melkein koko ajan ihan jopa aurinkoisissa merkeissä ja ihmisiä oli liikkeellä paljon!
Aamulla lähdimme kotoa täydellä pakulla ja iltapäivällä tulimme takaisin yksi vaatimaton kassillinen tavaraa mukana (lue +++++ omat löydöt). Onnellisia löytöjen tekijöitä ja myyjiä oli siis liikkeellä :)
Ihanaa oli tavata myös blogi-tuttuja, kiva kun otitte hihasta kiinni ja toivottavasti ostokset miellyttävät edelleen ;)
Riikan Vaaleaa Unelmaa blogista kanssa tyhjensimme pakujamme vierekkäin ja teimpä häneltä ihania ja toivottavasti myös hyödyllisiä ostoksia. Nähtäväksi jää, tuleeko tuo vaateteline käyttöön vai koristeeksi (toin sen siis miehelle tuliaisiksi ;) ) Kaikki löydöt löysivät heti paikkansa, joten olivat nappiostoksia (kuten aina, heh)




Tässä siis ihanaakin ihanampi teline, jollaista olen metsästänyt ja nyt se tuotiin viereeni :)


Katsokaa mikä pulloteline! Riikan vinkistä asettelin siihen vanhoja patenttipulloja, ovatkin tosi kivat siinä. Ja kuinka ollakkaan... Musta... Sekä musta vanha maito-mitta, johon ajattelin kukan laittaa.


Ja peltinen M sabluuna, mukavan rouhea romanttisessa takkasyvennyksessä.

Nyt pyykkien ripustus ja nukkuun, aamulla kello soittaa 06:00................ Mukavaa viikkoa kaikille! :)



torstai 9. syyskuuta 2010

Myytäviä osa 1

Tässä siis tänään siivoamieni kaappien tulosta myyntiin tulevista tavaroista. Paljon lisää on tulossa kun saan aikaiseksi ...




On tekstiilejä; peittoja, verhoja, pöytäliinoja. On naulakkoa, verhotamppeja erilaisia, kippoa, kuppia, kylttejä...


Tämä lamppu ja muutama muukin tulee myyntiin, myös taustalla näkyvät verhot tulevat myytäväksi, niitä on yhteensä 4kpl, muitakin verhoja on myynnissä.


Huonekaluista ainakin nämä yöpöydät, näitä on siis kaksi, mutta myös muuta, kun kerkiän inventoida ;) Pakettiautollinen tavaraa jokatapauksessa.

Kiinnostaako ikkunat? Otanko niitä mukaan?

Meillä on vietetty eilen nuorimmaisen 1v. synttäreitä. Varsinaiset juhlat pidetään sunnuntaina. Eilen herkuteltiin oman perheen voimin. Neuvolassakin käytiin juuri synttäripäivänä ja pituutta herralla oli 81cm ja painoa 13,7kg. Ei siis enää niin pieni mies ;) Päiväkodissakin nauroivat isännälle, että poika on helppo syötettävä, kun on suu auki koko ajan kun linnunpojalla.

Nyt leipomaan viikonloppua varten!




perjantai 3. syyskuuta 2010

Sanaton muttei kuvaton

Mulla ei ole mitään kerrottavaa.... Pää lyö tyhjää ja teen vain töitä ja kotitöitä....
Räpsäsin kuitenkin muutaman kuvan teille.
En mä oikeesti ole näin synkkä :) Olen jopa illalla lähdössä tyttöjen kans ulos! ;) Vaikka tää tuulinen ja sateinen keli ei houkuttele yhtään, seura senkin edestä!
Olihan mulla siis jotain kerrottavaakin....
Sisustusrintamalla on hiljaista. Autotalli pursuaa tekemättömiä juttuja, mistä sais aikaa aloittaa ne? Eikös se sanontakin mene niin, että hiljaa hyvä tulee.
Ainiin....
Katariina, kurkkaas arvonta postaus ;)

Löytöjen talojen satoa tämä penkki, sai värin vain ylleen
RM astioita ei voi olla liikaa

Jo kerran pois laitetut vuokat pääsivät syksyn myötä jälleen esille


Tyttärelle tekemä ilmoitustaulu

Mukavaa viikonloppua! Yritän keretä vielä ennen maanantaita teitä moikkaan, vaikka viikonloppu meneekin tämäniltaisen riennon jälkeen tiiviisti jääkiekon parissa.