Olen taas joutunut tilanteeseen, jossa pohdiskelen syvällisiä. Menetin mummuni viime sunnuntaina. Mummu oli äidin äiti. Nyt he kaksi ovat yhdessä siellä jossakin, missä kummallakaan ei enää ole kipuja. Toisaalta koen helpotusta mummun poispääsystä, samalla on iso ikävä ja syyllisyys miksen käynyt hänen luonaan useammin. Mummulla oli tapana soittaa noin kerran kuukaudessa, noissa puheluissa muistelimme aina äitiä. Mummulla oli kova ikävä omaa lastaan. Vaikka ikää oli paljon, oman lapsen kuolema oli hänelle kamala paikka!
Mummu sai aivoveritulpan, jonka seurauksena toinen puoli halvaantui kokonaan. Voitte kuvitella miltä näyttää vanha ihminen, joka makaa letkuissa ja terve käsi on sidottu ettei saa revittyä letkuja irti... Jouluaattona kävimme poikani kanssa mummua katsomassa, se jäi viimeiseksi kerraksi. En pystynyt sen jälkeen sinne menemään.
Onneksi on ympärillä elämää, paljon elämää. Neljästä lapsesta lähtee aikas paljon ääntä ja vauhtia vaikka ikää onkin 17v, 15v, 12v, ja 3v. Näiden neljän avulla pysyn arjessa aina kiinni.
Elohiiri 3v on aikas vauhdikas tapaus (tiedä kehen tullut :)) uhmaa kiitettävästi ja mistä ihmeestä imee kaikki tuhmat sanat itseensä ja toistelee niitä hyvinkin selkeästi!!!
Mutta onneksi! En kerkiä hukuttautua murheisiin vaan tämä elämä ympärillä pitää vauhdissa :)
Ja ihan pikkuvinkkaus; puodilla hyviä aletavaroita ja ihanaa kevättä!
Ja sit ens postaus on vastaus Liisan haasteeseen!
18 kommenttia:
Otan osaa <3 Niin se vain on, että suru ja ilo kuuluu elämään, vaikka joskus tuntuu, että surua annetaan ihan liiaksikin.
Voimia sinulle suruun!
Voimia suruusi!
Menetin aitini pari vuotta sitten ja vielakaan toisinaan en voi uskoa,etta han on poissa...
Tapasimme viime vuosina vain kerran vuodessa lomaillessamme Suomessa ja nyt kun sinne menen,minusta aina tuntuu,etta hanen taytyy viela olla siella....
Voimia suruusi...kyllä se elämä voittaa,kun aikaa kuluu:)
Osanottoni suruunne.
Ensinnäkin kiitokset ihanasta ovinaulakosta. Saimme sen ehjänä kotiin ja sieltä se on jo paikkansa löytänytkin. Ei voi kuin ihastella ohimennessä!
Toivotan myös voimia suruunne, kyllä se jossain vaiheessa helpottaa! Meillä oli myös lauantaina ystävien pienen pojan hautajaiset. Koko päivä meni kuin sumussa ja olo oli turta surusta! Pienen arkun näkeminen on jotenkin niin kovin kamalaa!
-sini-
On pakko tulla täält blogist kysyy et miks sun tytön carpe diem blogi on poistettu? :( seurailin sitä nii jäin ihmettelee ku yhtäkkiä se oli poistunut....
Kiitos Heidi <3 Onneksi äidin ja mummun kuolemien välillä on nyt 1,5v. olen saanut hetken hengähtää ...
Kiitos Irmastiina <3
Kiitos Lisay <3
En ole itsekkään sisäistänyt vielä ollenkaan oman äitini kuolemaa. Nyt käyn mummun kuoleman myötä taas uudelleen surutyötä myös äidistä. Olen leikkisästi ystäville nauranut ettei napanuorani tainnut olla edes katkennut, niin koville on ottanut luopua omasta äidistä.
Kiitos PikkuBertta <3
Onneksi päivä päivältä on taas helpompaa ja minä parasta, nuo lapset pitävät omilla metkuillaan mamman rytinässä mukana :)
Kiitos AnnaO <3
Kiitos Sini <3
Hienoa, että ostos oli mieluinen ja löysi paikkansa :) Laitan varmaan huomenna lisää myytävää tänne, nämä nurkat pursuavat nyt ylimääräisiä tavaroita...
Mikään ei ole kamalampaa kuin haudata lasta, aikuisen kuoleman pystyy aina käsittelemään, lapsen kuolemaa ei ymmärrä koskaan, se vaan on niin epäreilua. On teillä ollut kamala päivä, voin vain kuvitella...
Kyllä se pitäisi aktiivisena olla... Jospa bloggerissa ollut jotakin vikaa!?
Mutta vieläkin tulee vaan että blogi on poistettu :/
Nyt en ymmärrä, tais neiti juurikin päivittää blogiaan... Ihmeellistä!?
No niin on :0 tulee aina vaan että blogi poistettu voitko viel linkkaa sen blogin ni varmasti oikeen laitan... Mut ainaki ennen oon aina päässy ja viikonlopun jälkee enää en:0 outoo!!
Löysin ihanan blogisi:) Näköjän menetimme kumpikin isovanhempamme hyvin samoihin aikoihin, minun paappani lähti pois 5.2. ja niin kovasti olisimme hänet vielä pitäneet. Tosiaankin laittaa miettimään elämän lyhyyttä ja haurautta kun joku lähtee. Ainakin itse opin entistä enemmän sitä, kuinka elämästä tulisi nauttia ja sitä tulisi elää niin kauan kuin se täällä maan päällä on mahdollista. Ei saisi hukata aikaa turhaan valittamiseen tms. Elämä on ihanaa, vaikka väistämättä se tuo myös kovaa surua <3
Lähetä kommentti